About us

About us

Joulupukin juna Oy

Koko toiminnan taustalla on Seppo Lankisen, Kemin lumilinnan taustamiehen, ajatus Lapissa toimivasta joulupukin junasta, joka liikennöisi alueella sesonkeina ja loisi alueesta kansainvälisille asiakkaille yhä mielenkiintoisemman kohteen vierailla. Tämä Santa’s Express oli vahvana visiona ja taustalla, kunnes Seppo kohtasi Markun. Markku Seppälä on sekä Tornion että Kemin rautatieasemien kehittäjä ja yhdessä nämä kaksi yritteliästä ja idearikasta miestä kehittivät ajatuksen Tornion aseman kehittämisestä Joulupukin asemaksi, jossa olisi paljon toimintaa sekä lähtöpiste Santa’s Expressille. Meni vuosia ja tuli vuosi 2022 kesä. Seppo Lankinen etsi konseptille uutta tuulta purjeisiin ja vieraili matkanjärjestäjän / matkatoimistoyrittäjän Irina Lousteen luona Kemissä. Irina esitteli Sepon Minna Miettuselle, konseptikehittäjälle ja myynnin asiantuntijalle. Samalla remmiin astui mukaan myös pitkäaikaiset matkailualan ammattilaiset Päivi Koskela ja Oskar van Ieperen. Syntyi Joulupukin juna oy ja kuusi monialan yrittäjää alkoi puuhata jouluksi 2022 pilottia alueelle.

Pilot in Christmas 2022

Joulupukin juna oy löysi operoivaksi yhteistyökumppaniksi Höyryveturimatkat 1009 oy:n Kouvolasta, jolla on ainutlaatuinen, Suomessa aikainaan paljon liikennöinyt Ukko-Pekka, veturi Hr1 1009. Tämä jylhä ja suuri veturi saapui Meri-Lappiin joulukuun alussa kera 6 vaunun. Pilotin tavoitteena oli ymmärtää kysyntää ja millainen tuote voisi myydä. Kysyntä yllätti toimijat täysin ja juna käytännössä myytiin loppuun muutamassa päivässä. Myynnin kohteena oli Jouluinen höyryjunamatka Pelloon. Kokonaisuudessaan pilotti ylitti uutiskynnyksen valtakunnallisestikin ja molemminpuolin rajaa ja oli sosiaalisessa mediassa kuumin puheenaihe viikon ajan. Se entisestään vahvisti ajatusta, että toiminta alueella tulisi jossain muodossa jatkua.

Summer-Autumn 2023

Kesällä 2023 höyryjunatoiminta jatkuu yhteistyössä Höyryraide Oy:n kanssa, joka toimii Nurmeksessa. Juna operoi loppukesällä 2023 (5.8.-9.9.2023) alueella ja ajaa 3 erillistä matkaa Aavasaksalle Ylitornioon. Kesän kattobrändinä on Wild West Lapland eli villi länsikaira. Kyseessä on pikemminkin käsitteestä kuin maantieteellisestä alueesta. Puhutaan tutkimattomasta ja kesyttämättömästä Suomen ja Ruotsin lapista, jonka kansainvälinen matkailija on vasta löytämässä - valtakunnan molemminpuolin.

Our mission

Joulupukin juna Oy is facing great opportunities. The most important thing is to establish operations in the area and operate in every season and every year. The focus of the strategy is cooperation with Haaparanta, Sea Lapland and whole area of Tornevalley.

Our Team

Our iron-clad team of experts

Seppo Lankinen

Father of the idea
Without Seppo, there would be no Joulupukki juna Oy. Lankinen, who played a role in the background of Lumilinna and in many other broths, is a world-class idea creator.

Markku Seppälä

Station manager
Markku Seppälä is a long-time multi-business entrepreneur and Seppälä and his family own both Kemi and Tornio stations.

Minna Miettunen

Sales and Concept
Minna Miettunen is a digital sales professional and has worked with travel companies for years. Passionate about writing and real estate.

Oskar van Ieperen

Operational manager
Oskar is a transportation professional and a steam locomotive enthusiast since childhood. Oskar handles the job like a job on land, at sea and on rails

Päivi Koskela

Program manager
Our skilled storyteller, long-time tourism operator Päivi is responsible for the train's unique atmosphere for all the senses.

Irina Louste

Travel sales guru
Already 20 years ago, Irina Louste has brought international tourists to the region from all over the world and has taken the people of Sea Lapland to the world. Irina if anyone knows travel trends.

Contact Us